törmäsin eilen erilaisiin naisiin. eri-ikäisiin ja kokoisiin, erilaisista elämäntilanteista tulleisiin. kuuntelin niiden juttuja. ja yritin pysyä niissä mukana, etten vaikuttaisi aivan hassulle. vaikka toisaalta juuri siksi tunsin itseni vielä hassummaksi. toisten kanssa ehdin vaihtaa kuulumisia, toisia vain tervehtiä.
juttujen aiheet vaihtelivat lastenvaatteista lidlin maitoihin. kirpputorilöydöistä ravintolapäiviin. jokaisella tuntui olevan omat, vahvat näkemyksensä siitä, mistä saisi edullisimmin ruokaa, parhaimmat hedelmät, näteimmät lastenvaatteet, laadukkaimmat ja halvimmat kirpparilöydöt tai ystävällisintä palvelua. minä yritin pinnistellä mukana, nyökytellä päätä ja päivitellä lasten sukkien kalleutta. liekö paistanut läpi, ettei minulla ollut juurikaan mitään mielikuvaa hinnoista tai hintaeroista, vaikka toki asiaan kiinnitänkin toisinaan huomiota.
kyse ei ole siitä, että minulla olisi vara ostaa kaupasta sitä mitä mieleen tulee. kyse on siitä, että minä vasta opettelen päättämään asioista itse, omien mielipiteitteni pohjalta. tai oikeastaan opettelen vasta tunnistamaan, mitkä ovat omia mielipiteitäni. opettelen tunnistamaan, kuka oikein olen. millainen ja miksi. ja opin päättämään, mikä on minusta kallista tai mikä halpaa. tai millaisia asioita ylipäätään arvostan. sitäkö, miten lapset ovat pukeutuneet, vai sitä, olenko muistanut sylitellä ja halitella. vai satsaanko molempiin. mutta toivoisin löytäväni itsestäni vahvuuden tehdä valinnat sen pohjalta, mille se minusta ja läheisistäni tuntuu, eikä peilaten siihen, miltä se näyttää ulonpäin. toivoisin oppivani rohkeasti irtautumaan vertailusta, kilpailusta ja muiden mukaan elämisestä. rohkeasti luottamaan, että riittää kun olen se mikä olen.
seurailen mielelläni muiden naisten juttuja, sillä siinä samalla opin aina jotain itsestäni. olen oppinut ainakin sen, että kovin pitkään en jaksa rupatella lastenvaatteista, leivonnaisista, huonekaluvalinnoista tai vaikkapa rakentamiseen liittyvistä jutuista, vaikka nuo kaikki teemat kyllä liittyvät olennaisesti elämääni. mielummin vaihtaisin ajatuksia toisten naisten kanssa siitä, miten kasvattaa lapsia, miten osata olla kannustava, miten oppia tuntemaan itseään, miten osata elää mahdollisimman rehellistä elämää, millaista on elää parisuhteessa, miten selvitä parisuhdekriiseistä ja niin edelleen...
on toki naisia ja tilanteita, joissa noistakin asioista keskustellaan. mutta valitettavan usein käy niin, että keskustelu jää lillumaan pinnalle. lähinnä näytetään elämästä pyhäpuolta ja kerrotaan jokin onnistunut kasvatustilanne omasta arjesta tai kehutaan, miten mies yllätti ihanalla illallisella. miksi elämän varjopuolista ja todellisista ongelmista tai haasteista niin harvoin kukaan sanoo mitään? vai kuvittelenko vain? tai sitten toisten naisten elämässä ei ole samoja haasteita kuin itselläni.
enkä tarkoita sitä, että elämä olisi pelkkää taistelua, vaikka sitäkin se välillä totisesti on, tai että aina pitäisi olla keskustelemassa jostakin pintaa syvemmästä. ei totisesti. on olemassa tilanteita, joissa täytyy osata rupatella niitä näitä. ja toisinaan sellainen rupattelu on hauskaa ja piristää mieltä. mutta entä kun lähes kaikki sosiaalinen kanssakäyminen alkaa olla rupattelua? minä en ainakaan tahdo jaksaa sellaista.
ja eilen en millään olisi jaksanut. olisi tehnyt mieli kysyä, mitä kenellekin oikeasti kuuluu. oikeasti. jokainen eilen tapaamani nainen on minulle omalla tavallaan läheinen. joku enemmän ja toinen vähemmän. mutta lopulta en paljoakaan tiedä heidän tunteistaan, tunnelmistaan, ajatuksistaan tai arjestaan. osalla menee aina "ihan hyvin", jos sitä kysyy.
itse taidan olla liiankin avoin ja suora. tosin olen opetellut ja oppinutkin pitämään ajatuksia sisälläni. mutta toisaalta en ole vielä löytänyt tasapainoa sen kanssa, että jaksaisin viettää aikaa pinnallisten juttujen parissa tuskastumatta ja alkamatta lopulta väsyä kokonaan. toisinaan kyläilyreissu tai naistenilta saattaa olla minulle niin raskas, että istuskelen lähinnä hiljaa.
no, jos tänään tunnenkin olevani tällainen, niin huomenna jo voi tuntua toiselle. ehkä se kuuluu tähän itsensä etsimiseen ja löytämiseen, että tunteet ja mielipiteet muuttuvat välillä tiuhaankin. kuitenkin olen siitä varma, että naiseksi kasvaminen on jokaisella omanlaisensa prosessi. ja eri elämänvaiheissa tulee vastaan erilaisia tarpeita kehittää itseään. minulla niitä tarpeita on nyt monia. ja niiden pakottamana ja kannustamana aion opetella olemaan minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti