luin iltalehdestä jutun iltapäiväkerhon rukoushetkestä ja jonkun vanhemman reaktiosta siihen.
olenhan jo kauan tiennyt, ettei suomalaisten lasten elämässä saisi mitenkään näkyä se, että maamme valtauskonto on kristinusko. silti tänään tämä artikkeli sai mut jotenkin provosoitumaan. mutta yksi lohdullinen seikka tässä on; tällä äidillä on varsin pienet murheet! näin niin kuin omasta näkökulmastani katsottuna. vaikka en vähättele. pienen lapsen murhe voi olla kielletty tikkari, ja se on kyllä silloin varmasti lapselle ison iso murhe. eli kaikki on suhteellista.
mutta kun nyt tämä äiti on tullut niin kamalan väärin kohdelluksi! hänen lapsensa (jolla siis pitää ehdottomasti olla vapaus valita, rukoileeko hän vai ei. ja samoin varmasti tällä lapsella täytyy olla vapaus valita myös, "ostetaanko hei tää pinkki vai lila pusero kulta tänään?") on päätynyt saman pöydän äärelle niiden kanssa, joille rukoileminen on okei. ja jotka siis rukoilivat. voi voi! tajusin juuri, että lapseni ovat koulussa, jossa kuunnellaan hyvin usein huomattavasti kevyempää musiikkia, mitä itse pidän hyvänä. samoin he ovat usein koulumaailmassa tilanteissa, joissa viihteellisyys ja pinnallisuus on vastoin meidän perheen kristillisiä arvoja. ja olenpa itsekin joutunut elämässäni usein istumaan pöydässä, jonka ympärillä toiset juovat alkoholia, vaikka itse en käytä alkoholia ollenkaan. joudun milloin minkäkin velvollisuuden vuoksi osallistumaan tilaisuuksiin tai tilanteisiin, joissa valtaosa tekee jotakin sellaista, mikä sotii minun vakaumustani, arvojani ja toiveitanikin vastaan.
mutta ONNEKSI minua ei lapsena suojeltu kaikelta erilaiselta ja vieraalta! jouduin jo silloin oppimaan, että minä en vahingoitu tai edes muutu sillä, että joku vieressäni juo alkoholia, polttaa tupakkaa, kiroilee tai toimii muuten arvojeni vastaisesti. muutenhan olisin lopulta jäänyt yksin nirsoiluineni. en olisi voinut lopulta mennä minnekään, ja miten monet huikeat kokemukset ja tilanteet olisivat silloin jääneet kokematta!
yritän siis vain sanoa, että en voi käsittää, miten joku oikeasti kehtaa märistä siitä, että iltapäiväkerhossa on rukoiltu. siis jotenkin tuo on aivan järjetöntä! ymmärrän oikein hyvin, että me vanhemmat emme halua koulun tai päiväkodin (tms.) pakotavan lapsiamme sellaisiin toimiin, jotka sotivat arvojamme tai moraaliamme vastaan (hassua ja mielenkiintoista oli, että äiti kuitenkin kertoi, että he rukoilevat kotonakin!), mutta miten ihmeessä voimme kukaan kuvitella, että voisimme suojella lapsiamme niin, etteivät he edes näkisi tai kuulisi tilanteita, joissa toimitaan ehkä eritavoin kuin toivoisimme!? mikä ihme siinä rukoilemisessa (ja muutenkin kaikessa uskoon liittyvässä) on niin kamalan pelottavaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti